LAGER

Mailman yleisimpien oluitten tyylikuvauksissa käytetty sana lager ei itsessään tarkoita mitään erityistä oluttyyliä. Lager-sanaa käytetään oluenpanon eräästä vaiheesta, varastoinnista. Tämän varastoinnin aikana oluessa tapahtuu jälkikäyminen.

Varasto on hyvin viileä, suorastaan kylmä, ja jälkikäyttävän oluthiivan on toimittava vielä nollan celsiusasteen liepeillä.

Kylmässä toimiva hiiva on hyvin pitkälle jalostettua. Tästä taas seuraa oluen makuprofiiliin puhtautta: hiiva ei juuri jätä toiminnastaan makuun merkkejä. Tällainen hiiva käyttää olutta enemmän käymisastian pohjalta päin, mistä on saatu nimitys "pohjahiiva" vastapariksi käsitteelle "pintahiiva" (Ale-oluet).

Alunperin kaikki olut oli "pintahiivalla" käytettyä. Vasta 1800-luvulla saatiin tarkempaa tieteellistä tietoa hiivan käyttäytymisestä. Baijerissa oli kuitenkin jo 1400-luvulta lähtien opittu ottamaan talteen sekä jalostamaan lager-menetelmään sopivia hiivalaatuja, ja näin "pohjahiivaoluita" oli jo kauan ollut olemassa 1800-luvulle tultaessa.

Ensimmäiset lager-oluet olivat kaikki tummia, koska maltaatkin olivat tummia. Värillä ei kuitenkaan ollut paljoa väliä, koska olut juotiin läpinäkymättömistä astioista. 1800-luvulla kehitettiin uusi tapa kuivata maltaita, jonka avulla saatiin aikaiseksi myös hyvin vaaleaa mallasta. Samaan aikaan alkoi lasi yleistyä juoma-astiana.

Vuonna 1842 sai böömiläinen Plzenin kaupunki valmiiksi uuden olutpanimon. Panimo oli usean paikallisen yrittäjän yhteistyötä, ja se rakennettiin heti alunperin uuden lager-tyyppisen oluen valmistamiseksi. Panimo oli kaupungin halki virtaavan joen rannalla, sen lähellä oli pehmeää vettä antava lähde ja oluen lagerointia varten oli kaivettu luolia hiekkakiviseen peruskallioon.

Panimomestariksi pestattiin 29-vuotias baijerilainen Josef Groll, joka päätti käyttää uutta, hyvin vaaleaa mallasta lageroitavan oluensa raaka-aineena. Keittoon hän lisäsi myös paikallista aromaattista Zatecin (saksaksi Saaz) humalaa. Tästä keitoksesta syntyi maailman eniten apinoitu oluttyyli: kevyt, kirkas ja kullanvärinen, raikas ja puhtaanmakuinen olut.

Plzen kuului tuolloin Itävalta-Unkarin alueeseen. Valtion pääkielellä, saksaksi, oluen nimeksi rekisteröitiin jo 1859 "Pilsener Bier", ja myöhemmin "Pilsner Urquell".

Kautta lager-oluitten teollisen valmistuksen historian ovat panimot suhtautuneet varastointiaikaan varsin eri tavoin. Periaatteessa jälkikäymisen tarvitsema aika pitenee sen mukaan, mitä vahvempi olut on. Vaihteluväli on ollut muutamasta viikosta useaan kuukauteen.

Suomessa kehittivät suurimmat panimot yhdessä Valtion Teknillisen Tutkimuskeskuksen kanssa 1990-luvulla "immo-jälkikäymisen". Menetelmässä olut virtaa hitaasti paikoillaan pysyvien (immobilisoitujen) hiivasolujen ohi. Näin on lagerointiin kuluva aika saatu lyhenemään radikaalisti.

Kansainvälinen lager

Kevyitä juomia, joissa maltaan lisäksi käytetään usein huomattavia määriä muita tärkkelyslähteitä, etenkin riisiä ja maissia. Juomat ovat puhtaita, mutta erittäin mitäänsanomattomia ja vaikeita erottaa toisistaan. Näitä suosittuja janonsammuttajia valmistetaan ympäri maailman, esimerkkejä löytyisi jokaisesta olutta juovasta maasta.