Oluelle

Juuri näihin aikoihin kaksi sataa vuotta sitten Baijerin prinssi Ludvig tuijotteli syvälle nuorikkonsa prinsessa Theresen hieman uneliaisiin silmiin ja vannoi tälle ikuista rakkautta. Therese Charlotte Luise Friederike Amalie von Sachsen-Hildburghausen oli juuri täyttänyt kahdeksantoista vuotta ja nuori neito tunsi olevansa onnensa kukkoilla arvostetun sulhasensa kohtelussa.

Ludvigin ja Theresen häihin valmistauduttiin antaumuksella pitkin syksyä 1810 Baijerin pääkaupungissa Münchenissä. Morsiantaan kuusi vuotta vanhempi Ludvig ei ehkä ollut yhtä komea kuin satujen prinssi, mutta hänestä huokui suuri rakkaus ja kunnioitus tulevaa puolisoa kohtaan. Tästä lumoutuneena Baijerin kansalliskaartin ratsuväki päätti järjestää suuret ratsastuskilpailut parin kunniaksi vain muutamaa päivää ennen varsinaista hääseremoniaa.

Hevoskisat olivat samalla koko Münchenin kaupungin kunnianosoitus tulevalle kuninkaalle Ludvig I:lle ja hänen puolisolleen kuningatar Theresialle. Kisapaikaksi valittiin tasainen niitty Münchenin laidalta. Hevoskilpailu- ja ratsastustapahtumasta olutjuominkeineen ja syöminkeineen tuli heti niin suosittu, että tapahtuman jälkeisenä päivänä kilpailupaikka nimettiin Theresienwieseksi, ja juhla päätettiin järjestää joka vuosi samana ajankohtana.

Näin romanttisella tavalla sai alkunsa maailman suurin oluttapahtuma, Münchenin Oktoberfest, joka viettää tänä vuonna 200-vuotisjuhliaan. Theresienwiesen juhlakentällä 18. syyskuuta alkavaa ja 4. lokakuuta päättyvää todellista olutkansanfestivaalia vietetään nyt 177. kerran. Juhlaa ei kuitenkaan ole pystytty järjestämään aivan joka vuosi, kuten esimerkiksi heti seuraavana vuonna eli 1811, jolloin Baijeri kävi sotaa Napoleonia vastaan.

Ensimmäinen Oktoberfest-juhla tuli kuin tilauksesta Baijerin kansalle. Vilja oli korjattu talteen ja rahvas virittäytyi viettämään satokauden päätösjuhlia oluen ja parhaiden ruokien kera. Oluet, hauskanpito ja hyvät ruoat ovat läsnä tänä päivänäkin, mutta tapahtuman ajankohta on liukunut muutamalla viikolla kesää kohti. Syyskuun aurinko saa kansan paremmin liikkeelle ja juhlatuulelle kuin myöhäisemmän syksyn epävakaisemmat säät.

Satokauden päättyminen tarkoitti ennen Baijerissa myös oluenpanokauden alkamista. Oluenpaneminen päättyi varsinaisesti keväällä, maalis-huhtikuussa ja alkoi uudelleen syys-lokakuussa. Kesän päätyttyä nämä maalisoluet eli märzenit juotiin syyskauden juhlissa.

Alkuperäiset märzen-oluet varastoitiin kesän ajaksi kylmiin alppiluoliin, joissa myös pitkä kylmäkypsytys pehmitti niiden makua. Märzenit ovatkin keskivahvoja, usein meripihkan värisiä tai punertavia ja läpikuultavia pohjahiivaoluita, jotka pohjautuvat vanhaan wieniläiseen oluenpanoperinteeseen. Siksi niitä kutsutaan myös wieniläistyyppisiksi oluiksi.

Märzenin ja Oktoberfestin välinen merkittävin yhteys liittyy luonnollisesti olutjuhlan ajankohtaan. Koska juhlaa vietetään syksyllä, märzen on ollut alun perin luontainen tapahtumaolut. Nykyään kuitenkin oluen väri on lasissa haalistunut, ja näitä alkuperäisiä vaaleampia, mutta maltaisen makeita, täyteläisiä ja tukevia oluita kutsutaan usein nimellä oktoberfest-olut.

Münchenin Oktoberfest on massiivinen olutjuhla. Vuonna 2009 olutta anniskeltiin Theresienwiesen 14 jättiteltassa yhteensä noin 6,5 miljoonaa litraa. Kävijöitä oli lähes 6 miljoonaa, jotka söivät puoli miljoonaa grillattua kanaa, 117 000 makkara-annosta. Kokonaisia härkiä vieraat ahtoivat napaansa parin viikon aikana toista sataa. Festivaalin aikana viranomaiset kirjasivat yli 4000 erilaista löytötavaraa, joiden joukossa oli 700 passia tai henkilötodistusta, 400 lompakkoa, 320 kännykkää, leivänpaahdin, pieni koira ja useat tekohampaat.

Oktoberfest on jättänyt lähtemättömät jälkensä koko maailman olutkulttuuriin. Märzeneitä sekä wieniläis- ja oktoberfest-tyyppisiä oluita valmistetaan kaikilla mantereilla. Sadat tuhannet ravintolat ympäri maailman järjestävät joka syksyisiä oktoberfestjuhlia. Festivaaleja, joissa saksalainen umpahpah-torvimusiikki soi, on joka syksy siellä täällä satoja ellei jopa tuhansia.

Entäs, kuinkas kävi Theresen ja Ludvigin? Pariskunnan esikoinen Maximilian syntyi säädyllisen ajan kuluttua vihkimisestä eli marraskuussa 1811. Kaikkiaan he saivat yhdeksän lasta, joista Maximilian kruunattiin isänsä jälkeen Baijerin kuninkaaksi.

Heikki Kähkönen
Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja. OLUELLE on kerran kuussa julkaistava nettipakina, joka sisältää oluen makua ja ravintolakulttuuria.

Oktoberfest-oluet syys-lokakuussa HOK-Elannon OlutHuoneissa.

Heinäkuun helteisenä päivänä päätin käyttää muutaman päivän lukemiseen. Divarista kaivamani Ari Turusen kirjan "Humalan henki eli juomatapojen tarina " esipuhe sai jo heti alkuun hyvälle tuulelle. Siinä Turunen täräyttääkin, että "Alkoholin juominen ei aina johda maksakirroosiin tai perheen ajamiseen kirveellä hankeen. Se voi aiheuttaa myös iloisen tunnelman." Turunen jatkaa vielä, että "Suomessa hilpeä perusvire alkoholista kirjoitettaessa on edustanut harhaoppia."

Olen kiertänyt olutharrastukseni ja nykyisen ammattini puolesta panimoilla, kapakoissa, olutpuutarhoissa ja kuppiloissa eri puolilla maailmaa. Yksi yhteinen piirre kaikista vilpittömistä olutihmisistä on poimittavissa. Nimittäin he ovat iloisia ihmisiä; hersyävän nauravia naisia ja neitoja sekä velmuja ukonköriläitä. Jo pelkästään näiden ihmisten kanssa seurustellesssa harhaoppista hilpeää perusvirettä on tarjolla paljon enemmän kuin meidän laki sallii.

Oluen parissa olen kohdannut monta hauskaa sattumusta ja kommellusta. Eräs hauskimmista tapahtui kuutisen vuotta sitten Frankenin maakunnassa, Pohjois-Baijerissa. Bambergin olutperintökaupungin matkailutoimiston naisvirkamies kertoi, että maakunnan koilliskulmassa sijaitsee pienen pieni Wunsiedel-Schönbrunnin kylä. Siellä Lang-Bräu-panimossaan Jürgen Hopf -niminen heppu sananmukaisesti panee mies- ja naiskuntoa ylläpitävää Erotik Bier -olutta.

Tällainen oluen panija oli nähtävä, totesimme kaverini kanssa. Olihan Erotik Bier saavuttanut kulttimaineen osissa Saksaa sekä varsinkin Italiassa ja kaukaisessa Kaukoidässä. Saksan lehdistössä tuote tunnettiin jopa nimellä viagra-olut.

Volvo alle ja Bayreuthin kautta kohti Fichtelgebergin mäkisiä metsiä. Aivan Tšekin rajan lähellä sijaitsevan mäen rinteeltä löytyikin normaalin oloinen saksalaispanimo, jossa valmistetaan maailman ainoaa erotiikkaolutta.

Eikä aikaakaan kun panimorakennuksen myymälän uumenista astui veikeän oloinen ja hieman pyylevä, iältään viisissäkymmenissä oleva, panimomestari nahkaisissa baijerilaissortseissaan ja metsästyslakissaan. Käteltyään suomalaiset vieraansa mestari halusi oitis esitellä panimonsa, jossa hän aamuyön hiljaisina tunteina panee sanojensa mukaan "lempeän pehmeää ja lempeä tihkuvaa yön olutta".

Aluksi mies esitteli tottunein ottein panimon laitteet ja luetteli päälle tukun tuotantolukuja. Sitten hän vei meidät alas oluiden kypsytyskellariin, tankkien äärelle. Istuuduttuamme vieraita varten varatulle penkille, mies laittoi tunnelmallisen musiikin soimaan ja sytytti värivalot, jotka loistivat kilpaa hempeän klassisen musiikin kanssa.

Olimme aivan ymmällämme. Yhtäkkiä, tankkien lomasta alkoi hiipiä esiin panimomestarin suurikokoinen pahvinen omakuva. Samalla nahkasortsiveijari avasi mikrofonin ja alkoi puhua ylistävin sanoin erotiikkaoluen voimasta ja tenhosta.

Vartin shown jälkeen oli kotelopakkausten ja pullojen esittelyjen vuoro. Olutpullon etupuolen etikettiä koristaa paitaansa riisuvan kauniin naisen hahmo. Oluen lievä eroottisuus näkyi myös korkeissa ja pahvipakkausten kylkiäisinä myytävässä oheisrekvisiitassa.  Kyseltyämme etiketissä ja julisteissa koreilevan naisen kuvasta panimomestari intoutui kertomaan, että eräs hänen elämänsä onnellisimmista hetkistä sattui, kun hän pääsi valitsemaan etikettiin sopivaa henkilöä.

- Naapurikaupungin hotellin ulkopuolella odotti 250 naisen jono. He olivat saapuneet paikalle lehti-ilmoituksen perusteella, mies aloitti tarinansa.

- Valinta ja haastattelut veivät kauan. Saimme nähdä monta kaunista ja eroottista, eri-ikäistä naista. Lopulta oikea ja kuviin sopiva henkilö löytyi kuitenkin helposti. Lopputulos on aivan erinomainen , Hopf kertoi silmää iskien.

Erotik Bier on vienyt pikkukylän panimomestarin myynninedistämismatkoille Välimerelle ja Tyynen valtameren saarille saakka. Myöhemmin sain myös kuulla, että Erotik Bieriä oli tullut erä Suomen markkinoille. Silloinen tuotevalvontakeskus kielsi kuitenkin oluen mainostamisen. Markkinointi oli viranomaisten mukaan sallittua vain ravintolan pöydissä, A5-kokoisissa ständeissä.

Kaupallista menestystä siitä ei meillä syntynyt, eikä nahkasortsimiestä ole nähty tepastelemassa olutfestareillamme ja alan messuilla. Saksassa ja Italiassa kun näyttävät olevan eri EU-lait kuin meillä.

Tänä päivänä Hopf jatkaa Erotik-oluen valmistusta panimossaan. Sen rinnalla Lang Bräu panee muun muassa saksalaissyntyisen paavin kunniaksi Benedikt XVI -olutta. Sen syntytarina onkin jo aivan toinen juttu, kuten se, mikä on Erotik Bierin todellinen teho ja tenho.

Heikki Kähkönen
Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja. OLUELLE on kerran kuussa julkaistava nettipakina, joka sisältää oluen makua ja ravintolakulttuuria.

Ylen Elävän arkiston nettisivuilla on olutmainos, jossa tv-viihteen mestari Pertti "Spede" Pasanen esiintyy Mallasjuoman urheana sammakkomiehenä pelastaen uima-altaaseen pudonneen kaunokaisen. Palkkioksi urhea pelastaja saa olutta häntä ihailevalta naisjoukolta.

Mainoselokuva on valmistunut vuonna 1957, siis yli 50 vuotta sitten. Tuolloin oli kieltolain kumoamisesta tullut kuluneeksi neljännesvuosisata. Suomi eli sotien jälkeistä vahvaa nousukautta. Sotakorvaukset oli maksettu, Porkkala palautettu ja suuret ikäluokat siirtyneet kansakoulusta oppikouluihin. Kekkosen valtakausikin oli vasta aluillaan.

Olut eli sotien jälkeistä uutta tulemistaan. Samana vuonna Mallasjuoma ja Sinebrychoff saivat luvan myydä portteria koko maan alueella.

Toisessa tuon ajan filmimainoksessa suosikkinäyttelijät Elina Pohjanpää ja Lasse Pöysti liimaavat etikettiä Mallasjuoman olutpulloon. Itse mainoselokuvassa olutta kehutaan varsinaiseksi terveyspommiksi. Maukkaan virvoitus- ja pöytäjuoman sanotaan sisältävän kaikki oluthiivan arvokkaat vitamiinit. Liukuhihnalta matkanneella oluella toivotetaan terveyttä ja voimaa jokaiseen perheeseen.

Noista ajoista olutmainokset ovat kokeneet melkoisen muutoksen. Kun huumori liittyi sotien jälkeisen ajan mainontaan, tänä päivänä mielikuvilla kikkailu tai viittaukset hyviin fiiliksiin ovat käytännössä lähes kokonaan kiellettyjä. Turpa mutrussa ja sormi varoittavasti pitäisi oluen vaaroista nyt varoittaman.

Alkoholin ja oluen mainonta on ollut käytännössä kautta jalon mallasjuoman teollisen valmistuksen terveys- raittius- ja holhouspiirien hampaissa. 1900-luku oli kieltojen ja vapautusten vuosisata. Ensiksi kieltolailla julistettiin kaikki alkoholijuomat laittomiksi 13 laihaksi vuodeksi. Sitten vuoden 1969 alkoholilain muutos vapautti keskioluen myynnin ja mainonnan.

Reippaat olutmainokset heräsivät jälleen henkiin, kunnes vuoden 1977 maaliskuusta alkaen kiellettiin alkoholin mainonta lukuun ottamatta ykkössolutta. Lehti-ilmoituksissa III-oluen tilalle tuli rapakaljapullo.

Netissä voikin käydä ihmettelemässä televisiomainosta, jossa näyttelijä Pekka Laiho kantaa prikallista lahtelaisen Mallasjuoman olutta ja laulaa Juha ”Watt” Vainion sanoin ”nyt saapuu ykkösmallasjuoma…”.  Pullo oli ykkösen, mutta mielikuva oluesta tuhdisti vahvemman. Kansa osti samanlaisella etiketillä varustettua keppanaa ja A-olutta.

Televisio vahvistui markkinointikanavana voimallisesti 1980-luvulla. Kun kolmos- ja nelosoluiden mainonta oli meillä kiellettyä, panimot alkoivat kehitellä tv-mainoksista tunnelmapläjäyksiä, joissa brändi ja tuotteen nimi olivat pääosissa.

Sinebrychoffin Light Beerin mainoksessa suuri kotka liihottaa kevyesti halki taivaan tutun El Condor Pasa  – Kotka lentää aurinkoon -melodian siivittämänä. Lapin Kullan ”Tunturipurojen raikkautta” -mainoksessa tunnelman luovat auringonlasku ja Lapin kirkasvetinen puro.

Sama sensuuri jatkui vielä 1990-luvun alussa. Kuinka surkuhupaisalta nykykatsannossa näyttääkään Suomen Olutseuran julkaiseman Olut-lehden Suomen itsenäisyyden juhlanumero 4/1992. Sen kannessa koreilevat sanat ”Itsenäinen olut 1917–1992. Suomi 75 vuotta.”

Takakannessa on Lahden Erikois -oluen mainos, jonka alakulmassa lukee pienellä ”Erikoisen hyvää – Mieto olut I”.  Lehden sisäsivuilla Sinebrychoffin ilmoituksessa on neljä vetävän näköistä mimmiä piikkikoroissaan ja olutlasit kädessään. ”Sen maku kiihdyttää. – Koff 1. Enemmän jytinää vuodesta 1819.”, yrittävät ilmoituksen mainostekstit epätoivoisesti hypettää ykkösolutta.

Suomessa on jälleen viime kuukausina käyty keskustelua alkoholijuomien mainonnan rajoittamisesta. Alkoholimainonta on kiellettyä mm. Ruotsissa, jonne viittaukset suomalaisessa raittiuspolitiikassa usein suuntautuvat.

Ruotsin lainsäädännön mukaan alkoholijuomien mainoksissa ei saa esiintyä viittauksia muuhun kuin itse tuotteeseen eli käytännössä näkyvissä voivat olla pullo tai tölkki, raaka-aineet ja tuotemerkki. Tämä onkin johtanut naapurimaassa surkuhupaisiin tilanteisiin ja rangaistuksiin.

Esimerkiksi entisen NHL-tähden Börje Salmingin omistama maahantuontiyritys sai taannoin 200 000 kruunun (n. 20 000 nykyeuroa) sakot tunnelmallisesta samppanjamainoksesta, jossa oli mukana yrityksen maahantuoma Boizel-samppanja sekä siian mätiä voileivällä.

Mätileipä oli käräjäoikeuden mielestä liikaa. Niinpä maahantuojalle mätkähti rapsut laittomasta mainoksesta. Laki on laki.

Monikansallisen olutjätin, Heinekenin, urheilu- ja viihdemarkkinoinnista vastaava johtaja kertoi alkukesästä Amsterdamissa, että panimojätti näkyy erityisesti urheilumaailmassa, elokuvissa sekä musiikkibisneksessä. Tärkeimpiä sponsorikohteita ovat jalkapallon Mestareiden liiga, James Bond -elokuvat sekä jättimäiset rockkonsertit ja -festivaalit.

Heineken ei tule poistamaan mainoksiaan futismatsien tv-lähetyksistä yksittäisten maiden mainontakieltojen takia. Yli miljardin televisiokatsojan näkyvyydessä pienen Suomen päätökset eivät hetkauta mihinkään suuntaan.

Tämän ymmärsi alkoholimainontaa pohtinut työryhmäkin jätettyään mietintönsä jokunen viikko sitten. Päätöksessä jäivät vähemmistöön mm. sosiaali- ja terveysministeriön virkamiehet hurjine rajoitusehdotuksineen. Pulina jatkuu ja pitkään päivälehdistössä sekä valtakunnallisilla tv- ja radiokanavilla.

”Tempora mutantur, nos et mutamur in illis – ajat muuttuvat ja me niiden mukana”, sanoivat vanhat ja viisaat roomalaiset aikoinaan. Vaikka elämme globaalissa viihde- ja mediamaailmassa, uskoa Turmiolan Tommin kaikkivoipuuteen ei tunnu siitäkään huolimatta mikään horjuttavan.

Tommi Turmiola – vankkumatonta mielikuvamainontaa vuodesta 1858!

Heikki Kähkönen. Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja. OLUELLE on kerran kuussa julkaistava nettipakina, joka sisältää oluen makua ja ravintolakulttuuria.

HOK-Elannon OlutHuoneiden terassit ovat avoinna iloisille ihmisille koko kesän. Heinäkuun oluena Belgian Kriek 3,5 %.

Toukokuun helteet tulivat ja menivät. Hellesäistä jäi hieman haikea mieli, mutta tosiasiassa kesä ei ole vielä edes alkanut! Taannoinen viikon lämmin jakso oli oivaa harjoittelua pitkää ja tehokasta terassikautta varten. Poutaherkkua on luvassa vielä monta päivää, jos vanhat merkit paikkansa pitävät.

Tärkeintä terassilla on, että juoma pysyy kunnossa ja olo rentona. Olut on ennen kaikkea arka auringonvalolle ja lämmölle. Ohrapirtelö pilaantuu helteessä hetkessä. Samoin voi helposti käydä myös oluen ja siiderin ystävälle, jos ei pidä itsestään huolta. Muutama ylimääräinen muki polttavan soolberin alla saa jalat lyömään setsuuria raavaammaltakin nesteen nauttijalta.

Aurinkoiselle kesäterassille ei kannata rynnätä suin päin. Terassien ammattilaiset, nuo patioiden paronit ja kuistien kuningattaret varautuvat jo hyvissä ajoin kostean kuumaan jaksoon. Varusteita suven selviytymispakkaukseen on täydennetty pitkin talvea. Terassitaiturin repun kätköissä piileekin oikea vilpolan varmuusvarasto.

Oluen hengenpelastajana lasille tai tuopille on hyvä hommata kunnon kansi. Aidossa olutravintolassa, kuten OlutHuoneissa, kannen korvikkeena käy vaikkapa pahvinen lasinalunen. Päällyksen saa kätevästi väsättyä kaverin kahviasetista tai naapuripöydän daamin puuteripurkista. Katteeksi käy keittiön kaapissa lojuva muffinivuoka tai viime vuoden Euroviisujen cd. Tosi tukeva kansi syntyy taskussa mainiosti kulkevasta jääkiekosta eli lätkästä.

Kansi ei silti estä lasin läpi porottavaa arskaa, jonka ultraviolettisäteet väljähdyttävät salakavalasti mallasjuoman latteaksi litkuksi. Iltapäivälehden muoti- tai urheilusivuista saa taiteltua oivan varjostimen, jolla lasin saa piilotettua varjoon suojaan. Samaan tarkoituksen käy myös kapakan narikkaan unohtunut ennen aikaiselle kesälomalle joutuneen helsinkiläisen lätkäjoukkueen pipo tai karvahattu.

Terassikunto saattaa heiketä liiallisen nesteen nauttimisen ohella myös liian hitaasta juomisesta. Jotta suorituskyky pysyy tikissä illan viimeisille tunneille saakka, on hyvä noudattaa Yhdysvaltain urheilulääketieteen yliopiston suositusta. Sen mukaan nestehukan voi korvata nauttimalla juomaa 15–20 minuutin välein. Annoskoon tulisi olla 1,5–3,5 desilitraa kerralla, jos vain mahdollista. Osa siitä voi olla myös vettä.

Auringonpistos on pahimpia terassivitsauksia. Sen oireina ovat päänsärky, pahoinvointi, pyörrytys ja ärtynyt olo. Hypertermia syntyy helposti päähän kohdistuneesta suorasta lämpösäteilystä. Iltiksen telkkari- ja hömppäsivuista saa taiteltua veikeän kesähatun, jolla kupoli pysyy riittävän viileänä. Olotilaa voi viilentää välillä sivelemällä kylmän olutlasin kylkeä ostaa ja poskea vasten.

Äkillinen lämpöuupuminen on tuttu olotila terassilta toiselle vaappuvalle kesälomalaiselle. Sen oireina ovat yleinen heikotus, väsymys, voimistunut hengitys, höpötys, örvelöinti ja yleinen sekavuus. Höperötermiaan vaipumista voi ehkäistä, kun terävien naukkailun sijaan pysyttelee virkistävässä oluessa.

Kuumassa auringonpaahteessa piilee siis monta vaaraa ja riskiä. Olutta ja muita juomia kannattaa nauttia tasaiseen tahtiin. Sillä selviytyy helteestä hengissä, ja kohtuus muistaen suvikin sujuu sutjakasti saisonia siemaillen.

Heikki Kähkönen. Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja. OLUELLE on kerran kuussa julkaistava nettipakina, joka sisältää oluen makua ja ravintolakulttuuria.

HOK-Elannon OlutHuoneiden Kuukauden olut kesäkuussa 2010 on St. Feuillien Saison, 6,5 %.

Huhtikuun 5. päivä 2012 klo 10 tulee kuluneeksi tasan 80 vuotta siitä, kun kieltolaki päättyi Suomessa ja Oy Alkoholiliike Ab:n pitkäripaiset avasivat ovensa. Tuosta tapahtumasta on monien muistiin syöpynyt legendaarinen numerosarja 543210. 

Uusi väkijuomalaki asetti runsaasti rajoituksia oluiden anniskelulle ja vähittäismyynnille, jotka molemmat tapahtuivat Alkon tiukassa valvonnassa. Vuoden 1932 lopulla Suomessa oli 300 oluen myyntioikeuksilla varustettua ravintolaa. Olutta sai anniskella vain suolaisen annoksen tai normaalin aterian yhteydessä, ja silloinkin ”enintään niin paljon kuin mitä ruokajuomaa aterian yhteydessä käytetään”.

Oluesta ja sen anniskelupaikoista tuli raittiusliikkeen silmissä uuden juopottelukulttuurin synninpesiä, joissa viihtyivät kolmannen luokan kansalaiset. Erityisesti oluen pelättiin houkuttelevan nuorisoa ja naisia totuttelemaan väkijuomien käyttöön. Niinpä Talvisotaan tultaessa esimerkiksi Helsingissä olutravintoloiden määrä supistui puoleen alkuperäisestä.

Sotien aikana olutravintoloista päästiin käytännössä kokonaan eroon, kun II- ja III-veroluokan oluiden valmistus lopetettiin.  Merja Sillanpää kirjoittaa väitöskirjassaan, että ”1930-luvun olutravintolat olivat suomalaisen mutkattoman pubin esiasteita, joiden kehitys kuitenkin katkaistiin alkoholipoliittisista syistä. Olutravintolatyyppi ei enää sellaisenaan herännyt muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta henkiin toisen maailmansodan jälkeen”.

Suomalaisen alkoholipolitiikan merkittävin muutos sitten kieltolain tehtiin vuoden 1969 alussa, kun uusi alkoholilaki sekä laki keskioluesta tulivat voimaan. Anniskelun vapauttamisen myötä Suomeen perustettiin nopeasti yli 3000 keskiolutbaaria, joista runsas kolmasosa sijaitsi maaseudulla. Olut saavutti jälleen virallisen kansanjuoman aseman, joka siltä oli riistetty useiksi kymmeniksi vuosiksi.

Keskiolutbaarien rinnalle nousi muutamia aitoja oluthenkisiä pubeja, kuten Helsingin Fredrikin- ja Kalevankatujen kulmassa yhä tukevasti istuva Pub Angleterre. Pääkaupungin vanhin brittipubi on toiminut oluenystävien olohuoneena jo vuodesta 1976.

Suomalaiseen ruoka- ja juomakulttuuriin tuli mielenkiintoinen muutos 1980-luvun loppupuolen nousukauden aikana. Vaurastuneita suomalaisia alkoi kiinnostaa juomien ja ruokien maku. Kansa siirtyi kuppiloissa juomaan vähemmän päihdyttävää keskiolutta entisen A-oluen sijasta. Tärkein syy kulutustapojen nopeaan muutokseen oli keskioluen halpeneminen nelosolueen verrattuna. ”Iso keskari” tai ”tuoppi” on vieläkin ravintoloidemme myydyin olut.

Kotimaisten oluiden rinnalle alkoi tulla ulkomaisia tuotteita. Laajan valikoiman olutpubeja ja omia oluita valmistavia panimoravintoloita syntyi eri puolille maata. Oluiden ystävät ja olutseurat ottivat hyvät olutravintolat kantapaikoikseen. Uusi pubikulttuuri voimistui ja etsi muotoaan.

Moni nuoremman polven olutharrastaja laskee suomalaisen olutkulttuurin alkaneen vasta 1990-luvun alussa. Siinä on totta toinen puoli. Esimerkiksi HOK-Elannon ensimmäinen OlutHuone, Hyvinkään William K, avasi ovensa keväällä 1990. Sen valikoimissa oli parikymmentä pullo-olutta. Tarjolla oli myös hanakeskiolutta.

William K:ta avaamassa ollut, OlutHuone Kaislan nykyinen ravintolapäällikkö Petri Loponen, muistaa hyvin, kuinka ensimmäiset itävaltalaiset vehnäoluet otettiin vastaan Hyvinkäällä.

”Asiakkaat palauttivat vehnäoluet takaisin väittäen, että ne olivat menneet pilalle. Oluet olivat meidänkin mielestämme oudon sameita, hiivaisia ja maistuivat kummallisilta. Ehdimme kaataa varmaan puoli koria viemäriin ennen kuin joku älysi kertoa, että juuri sellaisia niiden pitää ollakin”, Loponen kertoo.

Nyt saksalaisten ja belgivehnäoluiden kysyntä kasvaa lähes ennen näkemätöntä vauhtia. Niiden rinnalla saamme OlutHuoneissa maistella osaavien ammattilaisten opastuksella satoja muita oluita. OlutHuoneista on tullut oluenystävien olohuoneita, joissa viihtyminen ja laatuoluet ovat pääosassa.

Historia ja perinteet ovat osa kulttuuria. Olut- ja pubikulttuurimme kerää vaikutteita kaikkialta maailmasta. Totuuden toinen puoli on siinä, että se pohjautuu kansainvälisten juomien ohella myös suomalaisuuteen, sosiaaliseen kanssakäymiseen sekä hitaaseen – mutta varmaan – muutokseen.

Olen viihtynyt ystäväni oluen seurassa aikuisiällä jo lähes kolme vuosikymmentä. Vanhemmiten suhteemme on vakiintunut ja saanut arvokkuutta. Yhteistä on kuitenkin se, että kummallekaan meistä alkoholi ei ole enää niin merkittävä asia kuin se oli vielä takavuosina. Oluthuoneetkin ovat olohuoneitani, eivätkä villejä poikamiesboxeja.

Heikki Kähkönen. Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja. OLUELLE on kerran kuussa julkaistava nettipakina, joka sisältää oluen makua ja ravintolakulttuuria.

HOK-Elannon OlutHuoneet täyttävät tänä keväänä 20 vuotta. Juhlajuomana on Karhupanimon Mesikämmen Ekstra Pils.

Selailin taannoin olut- ja viskiguru Michael Jacksonin kirjaa Matkailijan olutopas vuodelta 1991. Maapallon ympäri hyviä oluita metsästänyt, nyt jo edesmennyt, Jackson on koonnut opukseensa ohittamattomia olutkäyntikohteita aina Suomea, Karibiaa ja Kaukoitää myöten.

Kirjan ensimmäisen painoksen julkaisemin aikoihin vuonna 1986 harva meistä suomalaisista tunsi muita ulkomaisia oluita kuin Carlsbergin, Tuborgin ja Prippsin. Jotkut olivat sentään ehtineet tehdä tuttavuutta Pilsner Urquellin, Guinnessin, Heinekenin tai Budweiserin kanssa. 

Nyt maailman valtamerkit ovat markettien ja pubien perusvalikoimaa. Matkailun ja vapaa-ajan lisääntyminen sekä laaja tuontioluiden tarjonta ovat tuoneet Euroopan olutmerkit yhä lähemmäksi meitä. Suomalainen olutmaailma on kansainvälisempi kuin koskaan aiemmin.

Kevät on kesä- ja syyslomamatkojen suunnittelun aikaa. Lomapäivät ovat jo merkattuina kalentereihin, mutta itse lomakohteet saattavat monilla olla vielä haussa. Suosituimmat valmismatkat ovat jo olleet aikoja sitten loppuunmyytyjä ja edullisimmat kesämökitkin varattuja. 

Ei hätää. Oluesta saa oivan apuvälineen matkasuunnitelmien tekoon ja kohteiden valintaan. Onhan olutta valmistettu käytännössä aina ja kaikkialla. Koko Eurooppaa on täynnä toinen toistaan yllätyksellisempiä oluita ja panimoita.

Manner-Euroopassa oluella, viinillä ja ruoalla on ollut suuri merkitys kulttuurin ja identiteetin kannalta. Prahaa, Brysseliä, Amsterdamia, Müncheniä, Kööpenhaminaa, Dublinia ja Lontoota ei voi ohittaa ilman tutustumista paikallisiin oluisiin. Italia on tällä hetkellä maanosan mielenkiintoisin olutmaa. Sveitsi, Itävalta, Ranska, Ruotsi, Norja, Puola, Latvia ja Liettua ovat monipuolisia olutkulttuurimaita nekin.

Olutmatkailu on hyödyllistä ja hauskaa. Se on myös eri kulttuureja avartava harrastus. Maistelemalla oluita pääsee sinuiksi kohteena olevan maan ominaismakujen ja keittiötaidon kanssa. Tutustumalla oluenvalmistuksen perinteeseen voi vaivattomasti perehtyä alueen maatalouden, teollisuuden ja kaupankäynnin historiaan. 

Istuskelemalla pubeissa ja biergarteneissa saa mahdollisuuden tavata uusia ihmisiä, kuunnella heidän tarinoitaan ja kertoa vastapainoksi juttuja Suomesta. Hetket olutlasin ääressä kasvattavat sosiaalista pääomaa ja tuovat mukanaan koko joukon uusia ystäviä. Kielitaitokin kohenee siinä sivussa kuin itsekseen. 

Oluesta on tullut osa kansainvälistä matkailubisnestä. Guinnessin Dublinin St James’s Gate Breweryn yhteydessä toimivassa Store Housessa lasketaan kävijöitä olevan peräti miljoona vuosittain. Turistimassoja kokoavat myös Carlsberg Visitors Center Kööpenhaminassa ja Heinekenin matkailukeidas Amsterdamissa.

Münchenin Hofbräuhaus on sekin ennemmin turistikohde kuin varsinainen oluen mekka. Baltikan kierrokselle Pietarissa osallistuu ryhmiä pilvin pimein. Viime keväänä Münchenin kupeessa olevalla Ayingerin panimolla käydessäni isännät kertoivat, että vain muutamaa päivää aikaisemmin paikan päällä oli piipahtanut suomalainen veteraanien lätkäporukka. 

Monille meistä tietyt oluet, paikkakunnat tai panimot ovat muodostuneet toisia rakkaammiksi. Eri maiden olutpyhättöjä koluavia globetrottereita on Suomessa jo tuhansittain. Pohjois-Baijerin Bambergissa, tuossa idyllisessä UNESCO:n maailmanperintökaupungissa, törmää usein olueen hurahtaneisiin härmäläisiin. Yhtä lailla suomea kuulee puhuttavan Brysselin Cantillonin panimolla, Dublinin Porter Housessa tai Brooklynin panimon avoimien ovien illassa New Yorkissa.

Vannoutuneimmille oluen harrastajille suuret olutfestivaalit ovat Se Ainoa Juttu. Lontoon Great British Beer Festival, Tukholman Beer & Whisky Festival, European Beer Festival Kööpenhaminassa ja Berliinin olutfestarit kokoavat sadoittain suomalaisia bongaamaan olutherkkuja. 

Suomessa hyviä käyntikohteita ovat eri kaupunkien olutravintoloiden ja panimoiden ohella Olvin panimomuseo Iisalmessa sekä Hotelli- ja ravintolamuseo Helsingin Kaapelitehtaalla. Helsinki Beer Festivaalilla sekä Lahden ja Helsingin Suuret oluet – pienet panimot -tapahtumissa on puolestaan mahdollista maistella panimoiden tarjontaa ja tavata olutväkeä. 

Onnistuneen matkan jälkeen on mukava laskeutua oman oluthuoneen tuttuun seuraan. Samalla voi palata reissun muistoihin ja tunnelmiin maistelemalla käyntikohteen oluita. Silloin voi myös kokea, kuinka se aiemmin niin monta kertaa Suomessa maistettu olut olikaan parempaa ja aidomman makuista paikan päällä nautittuna – vai oliko?

Heikki Kähkönen. Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja. OLUELLE on kerran kuussa julkaistava nettipakina, joka sisältää oluen makua ja ravintolakulttuuria.

HOK-Elannon OlutHuoneet tarjoavat olutelämyksiä läheltä ja kaukaa. Helsinki Beer Festivalin Vuoden 2010 Olutravintola on OlutHuone Kaisla.

Maaliskuu on oluenystävän kalenterissa merkittävä kuukausi. Aikoinaan oluen panemisen loppuminen sinetöitiin keväällä pantavilla vahvoilla oluilla, joiden tuli säilyä kesän yli. Niinpä monet saksalaiset panimot valmistavat yhä märzen-oluita, ja onpa ranskalaisillakin oma bière de  marsinsa eli maaliskuun oluensa.

Viljapohjaisuudesta johtuen olut on aina liittynyt vuodenkiertoon ja satokausiin. Samalla se on ollut yhteydessä ihmisen mieltä hallitseviin korkeimpiin voimiin, uskontoihin ja jumaltaruihin. Olut tunnetaan kansantarustoissa aina Suomen Kalevalaa ja Viron Pekkoa myöten. Erityisesti luterilaiseen ja katoliseen kirkkoon Euroopassa olut on jättänyt lähtemättömät jälkensä.

Keskiajan luostarilaitoksessa olutta käytettiin usein lääkkeenä. Pakanoita käännytettiin kristinuskoon oluen avulla ja sotilaat saivat osan palkastaan oluena. Luostareissa munkkien innostus oluenpanoon on selitettävissä paastomääräyksillä. "Liquida non frangunt ieiunium" eli "Paastoa ei rikota juomalla" -määräys salli oluen juomisen paastonajalla. Olut oli silloin sananmukaisesti nestemäistä leipää. Historiankirjoihin onkin merkitty, että jokaisella luostarin asukkaalla oli lupa juoda viisi litraa olutta päivässä.

Oluenpano oli myös kannattavaa liiketoimintaa. Luostareihin syntyi suosittuja kievareita, joista jotkut toimivat vielä tänä päivänäkin. Maailman vanhimmaksi panimoksikin mainittu Weihenstephan sai luostarikievarin ja oluenpanemisen oikeudet vuonna 1040. Weihenstephanissa toimii nykyisin Baijerin valtionpanimo, jonka oluita siemaillaan kaikkialla maailmassa.

Keskiajan tunnetuin sielun- ja ruumiinlääkinnän harjoittaja oli abbedissa Hildegard Bingeniläinen (1098-1179). Hän kehotti teoksessaan "Causae et curae" (Sairauksien syistä ja hoidoista), että "Juokaamme olutta! Olut tekee ihmisen lihasta paksun ja antaa katsottaessa sille viljan ja sen mehun voimalla kauniin värin."

Pyhä Hildegard suositteli olutta etenkin sairaille ja raskasmielisille, sillä hänen mielestään "olut ylentää mieltä ja edistää sielunvoimien palautumista".

Myöhäiskeskiajan kristillisissä yhteisöissä oluella oli aivan toisenlainen merkitys kuin tämän päivän pohjoismaisissa luterilaisissa piireissä. Saksalainen Einbeckin panimo ilmaisi vuonna 1521 tukensa uskonpuhdistaja Martti Lutherin pyrkimyksille ja lähetti hänelle runsaasti olutta Wormsiin. Siellä pidetyillä valtiopäivillä Luther joutui vastaamaan harhaoppisuussyytöksiin.

Olutsponsorointi jatkui 1525, jolloin Luther meni naimisiin entisen nunnan Katharina von Boran kanssa. Einbeckin bock-tyyppinen vahva olut oli juhlajuomana Martin ja Katin häissä. Nyt Lutheriin vahvasti linkittynyttä pukkiolutta maistelee koko maailma.

Lutherin vaimo Katharina tiedetään laajalti oluenvalmistuksen taidoistaan. Lutherin talon kellarissa 1500-luvulla toimi myös olutpanimo. Rouva Luther piti hyvää huolta suurperheen kotitaloudesta, johon oluenpano kuului luontevana osana.

Tuon ajan tyypillinen talon olut oli melko mietoa, noin 2,5-prosenttista, eli alkoholiprosentiltaan se vastasi nykyistä ykkösoluttamme. Oluenpanon tarkoituksena oli saada laadukasta ruokajuomaa usein huonolaatuisen veden korvikkeeksi.

Lutherin kerrotaan sanoneen mielijuomastaan, että "Kun juo vahvaa olutta, nukuttaa hyvin. Eikä nukkuessaan voi tehdä syntiä, joten pääsee taivaaseen. Olut on juotava täällä, koska taivaassa sitä ei saa."

Luther majoitti taloonsa hyvin sekalaista väkeä, joista osa oli hänen oppilaitaan. Ruokavieraana talossa piipahti myös Lutherin oppilas Mikael Agricola, jonka suukaan ei mitä ilmeisimmin aivan tuohesta ollut. Olihan Agricola lähtöisin suhteellisen varakkaasta eteläsuomalaisesta talonpoikaisperheestä, jossa mallasjuomaa oli totuttu maistelemaan ainakin eri juhlien yhteydessä.

Suomessa kirkon ja oluen luontainen suhde ajautui karille 1900-luvulle tultaessa. Kun vielä 1700-luvulla pieniä naukkuja ja oluttuopposia pidettiin terveyttä ylläpitävinä, 1800-luvun raittius-, siveys- ja terveysliike tuomitsi kohtuukäytön. Sen seurauksena saimme kieltolain. Tänä päivän kirkon piirissä on onneksi myös oluenystäviä, mutta erittäin äänekäs joukko puritaanisia vastustajia.

Heikki Kähkönen Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja. OLUELLE on kerran kuussa julkaistava nettipakina, joka sisältää oluen makua ja ravintolakulttuuria.

HOK-Elannon OlutHuoneiden Kuukauden oluena maaliskuussa 2010 on tarjolla aitoa nestemäistä leipää: suodattamaton ja tummahko pukkiolut, Prykmestar Wehnäbock, 6,2 %.

Olut on parhaimmillaan sen nauttimiseen tarkoitetussa lasissa tai tuopissa. Kautta oluenpanon historian taitavat käsityöläiset ovat valmistaneet jalolle juomalle omat astiansa. Näin ovat syntyneet ruukut, olutsarvet, tuopit ja haarikat, joita näkee enää vain museoissa ja ravintoloiden somistuksena, mutta onneksi joskus aidosti käytössäkin.

Olutlasilla on monta tehtävää. Ensinnäkin se on siemailuastia, johon olut kaadetaan joko pullosta tai tölkistä tai sitten lasketaan ravintolan hanasta. Toiseksi sen tehtävänä on suojella olutta; säilyttää sen tuoksut ja maut. Kolmanneksi olut on monella tapaa kaunis ja yllättävän monelle jopa esteettinen kokemus.

Lasin valtakausi olutastian materiaalina käynnistyi 1800-luvulla. Alkuun lasi oli erittäin vaikeasti saatavaa ja kallista. Alan teollisuuden kehittymisen myötä se alkoi pikkuhiljaa yleistyä ja löytää tiensä kapakoiden ja kotien juomakalustoihin.

Olutlasin merkitys alkoi korostua 1800-luvun lopulla, kun tšekki- ja saksalaistyyppiset pilsnerit alkoivat valloittaa maailmaa. Suodatetut, kullankeltaiset ja kirkkaat oluet pääsivät todella arvoonsa hienostuneissa laseissa, joissa voi ihailla oluen väriä ja juoman pinnalla kruununa loistavaa vaahtokukkaa.

Tänä päivänä meillä on käytössä useita erikokoisia ja -muotoisia olutlaseja. Hyvin varustettujen olutravintoloiden hyllyistä voi poimia tuoppeja, brittiläistyyppisiä pinttilaseja ja kolpakoita, jalallisia tulppaanilaseja, huiluja ja pikareita, saviruukkuja ja katajahaarikoita.

Käytännössä jokaiselle oluttyypille on oma lasinsa. Nykypäivänä arvonsa tunteva panimo varustaa lasit yrityksen tai tuotteen logolla. Niinpä baarien ja keräilijöiden kaapit täyttyvät mitä ihmeellisimmistä luomuksista.

Olueen liittyy myytti vain miesten juomana. Vieno olutlasi istuu naisen käteen siinä missä tukeva tuoppi raavaan miehen kouraan. Monet naiset juovat oluensa mieluummin sirosta lasista kuin baarin tiskille pinotusta isosta tuopista.

Huulet ja kieli ovat ihmisen kehon tuntoherkimpiä alueita. Maistettaessa olutta lasi tai tuoppi hyväilee huulia ja tuntuu kielen pinnalla. Tuntoaisti täydentää makukokemusta. Kirjailija Ernst Hemingway kirjoitti aikoinaan, että "mikään ei voita kylmän oluen ensi puraisua", minkä jokainen janoinen oluen ystävä on saanut kokea. 

Olutnautinto alkaa juoman tarkastelulla. Jo silmin aistimalla eri oluista voi löytää sadoittain erilaisia värisävyjä ja variaatioita. Täydellinen olut arvoisessaan lasissa on yhtaikaa eroottinen ja sensuelli, siinä missä se on rahvas ja jopa brutaalikin.

"Oluen pahin vihollinen on ihminen", totesi arvostettu saksalainen panimomestari hieman sarkastisesti minulle muutama vuosi sitten.

Hän jatkoi perään, että "Olut on täydellinen aina siihen saakka, kun ihminen saa sen käsiinsä. Sen jälkeen alkaa oluen alasajo. Viime kädessä juoma kaadetaan liian lämpimänä likaiseen lasiin, mikä lopullisesti pilaa makunautinnon."

Sen jälkeen hän otti olutlasin käteensä, pesi ja huuhteli sen altaassa moneen kertaan.

"Katso, lasi on puhdas vasta silloin kun vesi valuu sen sisäpintojen reunoja pitkin kuin filminauha. Mikäli vesi pisaroi sisäpuolella, lasi on vielä likainen ja kaipaa lisää huuhtelua", mestari selvitti. 

Oluen pinnalle kaadettaessa syntyvä vaahtokukka on juoman kansi, joka estää aromeja karkaamasta. Jos oluessa ei ole vaahtoa, sillä ei ole sielua. Sen ruumiskin on eloton ja kylmä. Kun lasi on riittävän puhdas, sen pinnassa oleva rasva ja mahdolliset pesuaineet eivät pääse estämään vaahdon muodostusta. Silloin myös lasin reunoille syntyy puhtaudesta kertova kaunis brysselinpitsi.

Aistikas elämys ei ole olut pelkkänä juomana sinänsä. Elämys syntyy kokonaisvaltaisesta kokemuksesta ja nauttimistilanteesta. Kunnioita oluttasi. Oikea ja hyvin pesty olutlasi on tärkeä osa nautintoa. Lasin kanssa ei kannata kuitenkaan kursailla tai liioitella. Hyvä viinilasi on sekin usein oiva olutlasi.

Heikki Kähkönen

Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja ja olutasiantuntija. OLUELLE on kerran kuussa julkaistava nettipakina, joka sisältää oluen makua ja ravintolakulttuuria. www.oluelle.com

Ohra on vanhin viljelykasvimme. Turussa sekä nykyisten Lahden ja Hollolan alueilla tehtyjen arkeologisten tutkimusten perusteella ohraa on viljelty meillä jo noin 2500 vuotta. Itse kasvin alkuperä on hahmotettu yli 10 000 vuoden taakse muinaiseen Egyptiin ja Kaksoisvirran maan alueelle. 

Ja siellä missä ohraa on viljelty, siellä on aina osattu myös panna olutta. Käytännössä oluen valmistuksen perinne ulottuu yhtä kauas kuin sivistyksen perintö. Ja joka tapauksessa oluen historia on meilläkin pidempi kuin kirjoitetun suomen kielen.

Ohranviljelyn pitkää ikää Suomessa osoittaa sekin, että ohra on ainoa kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä esiintyvä viljan nimi. Alkusuomalaiset oppivat oluenpanon luultavimmin germaanisilta kansoilta. Sana olut ja monet valmistukseen liittyvät termit, kuten mallas ja vierre, ovat germaanisperäisiä lainasanoja.

Viron kielessä olut on õlu, joka muistuttaa skandinaavisten kielten ilmaisua öl. Latvian ja liettuan alus on puolestaan hyvin lähellä englannin kielen sanaa ale, jolla nykyään kutsutaan hyvin yleisesti brittiläisiä pintahiivaoluita.

Sanat bier (saksa), beer (englanti) ja bière (ranska) pohjautuvat latinan kielen sanaan bibere, joka tarkoittaa juomista. Sama kantamerkitys on venäjän ja muiden slaavilaisten kielten olut-sanalla pivo.

Olut on aina kuulunut juhliin ja yhteiseloon. Muinaissuomalaisissa yhteisöissä olutta nautittiin erilaisissa kestityksissä. Suurimmat juomajuhlat olivat häät ja hautajaiset. Olutta kului eritoten uskonnollisten riittien yhteydessä. Tunnettua on, että Kalevalaan on kirjattu oluen valmistuksesta kertovia säkeitä kaksi kertaa enemmän kuin maailman luomista kuvaavia värssyjä.

Oluen juomiseen liittyvä perintö liittyy myös juoma-astioihin, juomatapoihin sekä juomisesta aiheutuvaan juopumiseen. Moni siemaisee tuopillisen tynnyriolutta ja on pian hieman humalassa. Tuoppi ja tynnyri ovat itse astioina tuttuja, mutta ne ovat myös vanhoja vetomittoja.

Humala-sanaa pidetään usein alkugermaanisena, mutta Martti Räsänen on omissa tutkimuksissaan sijoittanut sanan olevan turkkilaista alkuperää. Maustekasvi näet esiintyy noin tuhat vuotta sitten julkaistuissa sikäläisissä kirjoituksissa nimellä qumlaq.

Suomalaisen teollisen oluenpanon katsotaan alkaneen vuonna 1756, kun kahdeksan helsinkiläistä kauppaporvaria Johan Sederholmin johdolla perusti Stora Bryggeriet -panimon nykyisen Eteläranta 8-10:n kohdalle. Panimoa tarvittiin ensisijaisesti tyydyttämään Suomenlinnan rakentajien janoa.

Kotkasta Suomenlinnaan muuttanut liikemies Nikolai Sinebrychoff sai vuonna 1819 oluenvalmistuksen yksinoikeuden kaupungissa kymmeneksi vuodeksi. Samalla Sinebrychoff sinetöi itsensä suomalaisen olutperinteen historiaan. Saammehan yhä nauttia Sinebrychoffin panimon Keravalla panemia Nikolai- ja Koff-oluita. 

Historia näkyy myös muiden panimoiden tuotteissa. Olvin oluet ovat Olvia ja Vaakunaa, Hartwall valmistaa Karjalaa ja Lapin Kultaa. Vakka-Suomen Panimon oluiden nimet kunnioittavat vanhaa panimomestaria tarkoittavaa prykmestar-sanaa, Nokian Panimolla valmistuu Keisaria ja Suomenlinnassa saaren historiaan liittyviä Höpken- ja Coyet-oluita. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan erikoisoluiden sarjakin on saanut nimekseen Kievari.

Tänä päivänä maailmamme on kansainvälisempi kuin koskaan. Vaikka olemme kääntäneet kalenterimme jo 2010-luvulle, ikiaikaiset sanat ja paikannimet näkyvät yhä oluissamme. Historiamme ja perinteemme siirtyvät sananmukaisesti sukupolvilta toisille oluen voimalla.

Heikki Kähkönen

Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja. OLUELLE on kerran kuussa julkaistava nettipakina, joka sisältää oluen makua ja ravintolakulttuuria.

HOK-Elannon OlutHuoneiden Kuukauden olut tammikuussa 2010 on Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan Kievari ESPI, 5,7 %.

Ensimmäisen kokemukseni brittiläiseen olueen sain jo pikkupoikana lukiessani Asterixin seikkailuja. Eräässä hauskimmista sarjakuva-albumeista, Asterix Britanniassa, Asterix ja Obelix matkustavat kanaalin yli auttamaan sukulaiskansaa kamppailussa roomalaisia vastaan. 

Heti rantaan noustua Asterixin brittiläinen pikkuserkku Fritax johdattaa sankarimme majataloon, jossa heille tarjotaan olutta. "Hyh!", kuuluu saman tien Obelixin kommentti, johon Fritax vastaa, että "Eikö olut ole tarpeeksi lämmintä? Pyydänkö lämmittämään...".

Brittiläiset tavat eivät ota Obelixilta luonnistuakseen. Jo seuraavassa majatalossa lempeä jätti toteaa, että "Nuo Britannialaiset ovat...", mihin Asterix puuskahtaa legendaariseksi muodostuneella repliikillään: "Juo nyt oluesi ennen kuin se jäähtyy."

Asterix näki päivänvalon ranskalaisessa Pilote-lehdessä aika tarkalleen 50 vuotta sitten eli 29. lokakuuta 1959. Ensimmäinen albumi, Asterix Gallialainen (ransk. Astérix le Gaulois), julkaistiin vuonna 1961. Siinä olut ei ollut vielä mukana, vaan keskeisenä nautintoaineena oli tietäjä Akvavitixin taikajuoma.

Oluen vuoro tuli jo heti toisessa Asterix-albumissa, Kultainen Sirppi, jossa ystävykset tekevät matkaa Gallian pääkaupunkiin Parisiumiin. Maantien varrella oleva taverna Iloinen Avernelainen tarjoaa matkalaisille "Akvitanian viinejä ja olutta".

Asterix tilaakin isännältä kaksi tuoppia, joista Obelix kumoaa omansa kertasiemauksella. Myöhemmin parivaljakko pistää parisiumlaisen kapakan remonttiin juotuaan vuohenmaitoa.

Albumissa Asterix ja Alppikukka Obelix osoittautuu oikeaksi olviveikoksi. Kaukana Alpeilla, nykyisen Sveitsin tienoilla, Obelix kiskaisee ensin nälkäänsä helvetialaisten isäntien juustofonduen ja sammuttaa sitten janonsa tynnyrillisellä olutta. Lopuksi hän sammua nyykähtää vuoren rinteeseen.

Britannian, Helvetian ja Parisiumin ohella Asterix ja Obelix törmäävät kaiken maailman oluihin vielä monta kertaa. Esimerkiksi Asterix Hispaniassa -kirjassa sankarit käyvät tyypillisessä vandalucialaisessa majatalossa, jossa syödään tekstin mukaan hilpeä illallinen. Tarjolla on "Päivän annos", joka sisältää "Makkaroita, kaalia ja laardia. Juomana olutta".

Päällikkö Aladobix paljastuu myös olutsiepoksi ja oluenpanijaksi. Albumissa Asterixin harharetket päällikkö löhöää rennossa jörndonnermaisessa asennossa kotitalonsa edustalla. Hän nostaa vaahtoavaa haarikkaansa ja huutaa ohikulkevalle Akvavitixille: "Terve, druidi. Olueni on valmista. Tule maistamaan."

Sarjakuvasankareilla oli minulle ala-asteikäisenä suuri merkitys. Asterixin, Tintin ja Ahmed Ahneen kautta hahmotin tietokirjojen ja telkkarin välittämää tosikkomaista maailmankuvaa aivan uudelta kantilta. Itse asiassa luulin hyvin pitkään, että englantilaiset todella juovat oluensa lämpimänä tai jopa lämmitettynä, kuten Asterix-sarjakuvissa lukee.

Oikea totuus valkeni minulle viimeistään, kun piipahdin 1980-luvulla ensimmäistä kertaa lontoolaisessa pubissa ja sain maistettavakseni aitoa bitteriä ja real alea. Niitä ei tarvinnut lämmittää, mutta pumppuhanasta valutettu ale osaltaan saattoi minut olutmatkalle, jolta ei enää ole paluuta - kiitos Asterixin ja brittioluiden.

Heikki Kähkönen

Kirjoittaja on helsinkiläinen toimittaja. OLUELLE on kerran kuussa julkaistava nettipakina, joka sisältää oluen makua ja ravintolakulttuuria.

HOK-Elannon OlutHuoneiden Kuukauden olut: pintahiivakäymisellä valmistettu brittiale Jack Frost 4,5 %.